maanantai 22. helmikuuta 2016

Marjatta Metsovaara


Lapsuudesta lähtien ympärilläni on ollut Marjatta Metsovaaran suunnittelmia tekstiilejä. Isovanhempieni upeaa 60-luvun arkkitehtuuria edustavan talon saunahuoneessa oli Metsovaaran Kukka- kuosilla verhoiltu sohvakalusto hyllyineen kaikkineen. Myös pöytäliinoja puuvillasatiinisena ja damastisena kaytettiin ahkerasti. 

Hankin ensimmäiset omat Metsovaarat nuorena lukiolaisena läheiseltä kirppikseltä ensimmäiseen omaan asuntooni. Yhden pitkän palan olen typeryyksissäni leikellyt miksilie tunikaksi, joka jäi ompelussa puolitiehen. Myöhemmin olen korjannut virheitäni, ja hyödyntänyt kankaasta pienimmätkin leikkuulipareet. Onneksi osa ensimmäisistä kankaistani on kuitenkin säilyneet koskemattomana...


Liilasävyinen "Ruusu" pöytäliina saa upean kontrastin keltaisesta!


Opiskelujen jälkeen olen alkanut kiinnostumaan vielä enemmän kankaiden värikylläisyydestä, muotokielestä, väriharmoniasta ja erityisesti laadusta. Napakalle puuvillasatinille painetut upeat sävyt kestävät muuttumattomana pesusta toiseen. Samaa ei voi sanoa nykyisistä sisustus tai vaatetuskankaista. 

Kokoelmani ei vielä ole laisinkaan laaja, mutta itselleni rakas. Vielä puuttuu kuoseja, joita haluaisin sekä erityisesti värivariaatioita kuoseista!




Marjatta Metsovaaran "Kulmat" keltasävyisenä, matkalla istuinpehmukkeeksi.



Lähikuvaa keltaisesta "Ruusu"  verhosta.



"Ruusu", "Igor" ja " Kaisla" siivossa pinossa.







Sarvis 501.

Yksi retroinen keräilykohteeni on suomalaisen Sarviksen tarjottimet. Nämä menneiden aikojen ihanuudet ovat meillä myös arkikäytössä, mutta kätevimpiä ne on juhlissa herkkujen esillelaittoon!



Sarvis on ensimmäinen suomalainen muovituotteita valmistanut yritys Tampereelta. Meille kaikille ovat varmasti tuttuja Sarviksen mukit, monessa kahdeksankymmenluvun koulussa käytetyt, säilytyskulhot, kulhot, lautaset ja vaikk amitkä keittiön tarvikkeet. Useimmat Sarviksen tuotteet ovat nimetty numerokoodein. Minulle niistä rakkain on tarjotin - 501. 

Ostin ensimmäiset 501 - tarjottimeni Lahden Patinasta, joka on paikallinen kierrätyskeskus. Oransseja upeauksia taisi olla kuusi kappaletta ja hintaa huikeat 0,50€ vuosituhannen alussa. Siitähän se idea sitten lähti. Tarjotin mallia on valmistettu useita värejä ja kokoelmaani niistä on päätynyt seuraavat:

Oranssi
Keltainen
 Musta
Vaaleansininen
Mintun vihreä, tästä tumma ja vaalea versio

Tarjotin on kätevän kokeinen, esimerkiksi täytekakun tai piirakan aluseksi, eikä mitään kakkupapereita tarvita, kun ovat niin herkullisia itsessään! 

Muutaman viikon päästä kokoelmani kasvaa muutamalla sävyllä, joten silloin aika uuden keväisen värikylläisen postauksen! Ehkä kakkujen kera!


Lähikuvassa pohjan logoteksti -Sarvis 501